Varapuheenjohtajan kesäterkut


Vaikka kesälomat suurimmalla osalla painaakin jo ankarasti päälle niin hallitus suunnittelee jo tulevaa syksyä kovalla vauhdilla. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa koko porukan voimin saman katon alle. Ohjelmassa tällöin oli tutustumista toisiimme, hallituksen kokousta ja syksyn ja ensivuoden suunnittelua.

Hallituksen kokouksessa päätettiin muun muassa hallituksen jäsenten vastuualueet ja päätettiin seuraavaa: puheenjohtaja Tomi vastaa Satakunnasta sekä Vaasan, Seinäjoen ja Turun seuduista sekä pääkaupunkiseudusta, allekirjoittanut Pohjois-Suomesta, kokouksessa yhdistyksen sihteeriksi valittu Hanna löytyy Keski-Suomesta ja Sanna sukkuloi Itä-Suomessa. Jotenka nähdään siis kouluilla syksyllä eri puolen Suomea, tarkemmat yhteystiedot ja vastuualueet löydät täältä.

Osa syksyn päivistä on jo sovittu ja meitä tapaa Oulusta 6.9, Porista 5.-7.9, Turusta 12.9 ja Lahdesta 14.9. Nähdään siis kouluilla syksyllä eri puolen Suomea! Yhteistyösopimuksia on myös laadittu huimaa vauhtia monien opiskelijakuntien kanssa, näistä tiedotetaan mahdollisesti lisää myöhemmin.

Kuluvalla viikolla hallituslaisia on saattanut myös nähdä Porin SuomiAreenassa, jossa meitä on edustanut puheenjohtaja Tomi ja sihteerimme Hanna.

Jesse Kankanen

Jesse Kankanen

Puheenjohtaja at Opiskelijaliitto Pro
Jesse on Opiskelijaliitto Pron puheenjohtaja. Jessellä on pitkä kokemus liiton läheisjärjestöissä ja istuu Ammattiliitto Pron hallituksen ensimmäisenä varajäsenenä sekä OPRY Henkilöstöyhdistys Pro:n hallituksessa.
Jesse Kankanen

Lisätietoa aiheesta Jesse Kankanen

Jesse on Opiskelijaliitto Pron puheenjohtaja. Jessellä on pitkä kokemus liiton läheisjärjestöissä ja istuu Ammattiliitto Pron hallituksen ensimmäisenä varajäsenenä sekä OPRY Henkilöstöyhdistys Pro:n hallituksessa.